Downshiftaaminen on päivän sana, mutten ole ikinä ihan täysin sisäistänyt sitä. Jos kyse on siitä, ettei tee itselle epämieluisaa työtä hampaat irvessä suurinta osaa vuorokaudesta, en ehkä ole ollut vaan sopivassa tilanteessa päätyäkseni eksistentiaaliseen vauhtisokeus-kriisiin; Olen vain porrassiivonnut, hoitanut lukuisten perheiden lapsia, ollut vanhemman rouvan ja pienen lapsen henkilökohtaisina avustajina, toiminut kodinhoitajana…
Ja suurimman osan ajasta lähtenyt töihin mielelläni, vaikka työpäivät ovat venyneet matkoineen välillä kymmenestä yhteentoista tuntiin. Olen miettinyt, onko töissä uupumisen ja työhön käytetyn ajan vastustaminen hyvinkin ihmiskohtaista, sillä itselleni työ kuin työ on tuonut yhteiskuntaan osallistumisen ja onnistumisen kokemuksia sekä hyvää mieltä.
Välillä työrintamalla on ollut rennompaa, lähinnä opiskelu- tai vanhempainvapaa-aikana. Silloin lapsen hoito ja erinäiset järjestöhommat kuten partiopestit, perhekahvilan pyörittäminen sekä uusimpaan harrastukseeni, bloggaamiseen, liittyvät blogosfäärin yhteisöllistämistempaukset ovat täyttäneet kalenteriani ja päiviäni.
Viime päivinä postaukset ovat lipsahtaneet hyvän elämän, omien oppimistapojeni ja ystävyyden pohjimmaisen luonteen (yli?)analysoinnin puolelle, joku voisi sanoa eevakolusmiksi. Mutta aika ajoin elämän olennaisien asioiden liitoskohdat täytyy tarkistaa, kiristää lenksuttavien jalkojen ruuvit ja oikoa pellistä kuprut. Lupaan etten ota kuitenkaan tavaksi!
Se mitä aioin ennen metakirjoituosioita sanoa oli, että olen pohjimmiltani puuhaajatyyppiä. Vapaa-ajanvietto luiskahtaa helposti suursiivoukseksi, tapahtumien järjestämiseksi tai lähipiirin asuntojen uudelleensisustamiseksi. Ja kaikesta päätellen puuhakkaana pysyminen tekee minut onnelliseksi.
Siksi tämän päivän ohjelmallinen anti: crossing, sali, Ikean reissu ystävän kanssa ja lastenkutsut siihen päälle ei tunnukaan pelottavalta, puuduttavalta tai vapaapäivän ahtamiselta epämieluisen täyteen vaan mainiolta tavalta viettää lauantaita.
Toivottavasti teidän viikonloppunne on sopivasti täytetty kaikella mukavalla ja hedelmäkulhosta löytyy vitamiinikavereita kantamaan kohti kunnon kevättä! Sillä ala-asteen luokkatoverin minulle antamin kimalleponitohtorin valtuuksin totean hedelmän päivässä pitävän sekä lääkärin että kallonkutistajan loitolla. Että Jutta voi tunkea sen ananaksen hanuriin ja olla ihan hiljaa vaan.
P.S. Kuten kuvista näkyy, meidän asuntommekin on hyvä osoitus täyden kaapin ja nurkkien elämän filosofiasta. Sekä asujien määrän suhteessa neliöihin että asunnon käyttötarkoitusten puolesta, onhan se kahden ihmisen kotitoimisto (koko- ja osapäiväisesti), eläintarha ja lataamo samaan aikaan.